sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ohjelmoinnin opetusta lapsille ja nuorille

Paljon on ollut puhetta siitä, että lapsille pitäisi opettaa ohjelmointia. Käsittääkseni Virossa on tarkoitus opettaa kaikille koululaisille ohjelmointia. Myös USA:ssa on käynnissä jonkinlainen ohjelmointi-hypetys. New Yorkin pormestarikin on opetellut ohjelmoimaan. Vuosi 2012 oli USA:ssa ohjelmoinnin vuosi.

Olen ohjemoinnut pian neljäkymmentä vuotta. En ole mikään himo-ohjelma, muttta miellän itseni ohjelmoijaksi. Olen alkanut opettaa jälkikasvullenikin ohjelmointia. Uskon että ohjelmoinnin oppiminen on lapselle potentiaalisesti edullista, koska yhä suurempi osa työstä automatisoidaan kokonaan tai osittain. Mutta tärkeämpää on, että ohjelmoinnin oppiminen on hauskaa ja hyvin palkitsevaa.

Javascipt tuntui luonnolliselta valinnalta. Toisaalta peli-ohjelmointi olisi ollut ehkä vielä luonnollisempi valinta mutta kun en itse tiedä mitään peliohjelmoinnista ja uskon webbi sovelluksiin, päädyin Javascriptiin.

Verkossa on aivan loistavaa materiaalia ohjelmoinnin opiskelun tueksi. Aloitimme tästä kurssista code.org-sivustossa. Tähän meni muistaakseni 10 iltaa tunti kerrallaan. Ensimmäinen kurssi ei opettanut mitään erityistä yleisesti käytössä olevaa kieltä, vaan eräänlaista visuaalista kieltä. Kurssin etu on sen palkitsevuus ja konkreettisuus. Melko nopeasti siirrytään perusteista algoritmien suunnitteluun.

Codeacademyn javascript-kurssi aloitettiin tänään. Ohjelmointi onnistuu ilman paikallisia sovelluksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti