torstai 9. tammikuuta 2014

Chromebookin markkinaosuus maailmassa on noin 1%

Googlen Chromebookin markkinaosuus on tällä hetkellä noin 1%, USA:n koulujen IT:ssä markkinaosuus on kuitenkin jo yli 20%.

On vahvoja merkkejä siitä, että seuraava disruptio tulee olemaan päätelaitteen oheneminen (Web Thin Client). Päätelaitteessa on oleellisesti web browseri ja pienimuotoisia ohuita sovelluksia, mutta prosessointi tapahtuu ensi sijassa Pilvessä.

Google on tietyistä syistä kaikkein pisimmällä tämän disruption hyödyntämisessä päätelaitteiden osalta. Mozillan Firefox OS on hyvää vauhtia haastamassa Googlea. Myös Microsoftin pitkän aikavälin strategia on samansuuntainen. Microsoft liikkuu kuitenkin hitaasti. Sen roolina on olla tässä disruptiossa incumbantti, joka häviää.

Konsulttien arviot disruption vauhdista ovat maltillisia. Vuonna 2017 esimerkiksi Chromebookin markkinaosuus maailmassa tulisi olemaan 2% - 4.5%:ia. Itse en usko näihin maltillisiin arvioihin. Disruptio tapahtuu yleensä S-käyrän omaisesti ja siksi tulevaisuuden vauhtia on äärimmäisen vaikea arvioida. Oleellinen kysymys on, olemmeko vielä Early Adopters-vaiheessa, jossa vauhti edelleen kiihtyy. Uskon että olemme. Mutta joissain harvoissa nicheissä kuten USA:n kouluissa vauhti alkaa jo tasaantua.


En toki väitä, että Chromebookin markkinaosuus on joskus 100%, mutta arkkitehtuuri missä päätelaitteessa on vain vain ohut client ja sovellukset ovat pilvessä tullee olemaan vallitseva jossain vaiheessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti